Mistä alottaa, kun on niin paljon sanottavaa? Jospa voisin siirtää kaikki ajatukseni telepaattisesti lukijan päähän. Jakaa nopeasti tietoni, viisauteni, pelkoni ja varoittaa kompastuskivistäni.
Valitettavasti se ei taida olla mahdollista, enkä ole varma haluaisinko elämäni sivuhistorian kaikkia Incognito-hetkiä viattomien lukijoiden mieliin. Niin typeriä tekoja on tullut tehtyä ja heikkopäinen ja herkkä luonteeni on ajanut minut jos jonkinmoiseen pulmaan. Välillä salaisten kansioiden avaaminen tekee itsellenikin tiukkaa. Tuntuu kuin koko menneisyyteni olisi yksi suuri farssi ja toimintani tyhmyys hävettää suuremmassa tai pienemmässä mittakaavassa.
Tämän surkean aasinsillan kautta tallustelemme minulle ja monelle muulle harvinaisen tuttuun aiheeseen- syyllisyydentuntoon. Jokainen on oman onnensa seppä ja oman itsensä pahin tuomari. Tämä pitää ainakin omalla kohdallani täysin paikkaansa. Toimin oman elämäni salapoliisina, narsistina, masentajana ja tuomitsen itseni häpeärangaistuksiin jokaisen kömmähdyksen jälkeen.Kolme viikkoa yöunien menettämistä, järähdän nuija kädessä ja sielu-rukka ei tiedä muuta, kuin totella tuomarin tahtoa. Minun on hieman kehuttava, että olenloistava todistaja omille virheilleni. Raati on aina yksimielinen- Sofia Kerkola on syyllinen!
Mikä ihme siinä on, kun itseään ei onnistu koskaan katsomaan objektiivisesti. Antaa anteeksi itselleen "tyhmiä" sanoja, toista kakkupalaa tai liian avoimia tunteita. Minulla on tapana moittia itseäni pienestäkin virheellisesti tehdystä asiasta. Jos laulututkinnosta piti saada täydet pisteet, 4,5/5 ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA riitä. Juoksulenkille lähtiessäni juoksen koko matkan täysillä, tai muuten lenkki ei ollut mistään kotoisin. Oikeastaan sen olisi voinut jättää tekemättä.
Kun laihdutan, minun pitää laihtua 5 kiloa ja viikossa ja ellei se onnistu nuija viuhuu todistajien huutaessa havaintojaan päällekkäin. Illalla en saa nukuttua, koska kärsin tuomiotani. Anelen tuomarilta; etteikö hän voisi jättää minua edes hetkeksi hereille- mutta sitä hän ei tee. Unihiekan mukana kahleet kietoutuvat jalkojeni ja ajatuksieni ympärille.
Nyt sinä lukijani pohdit; miten ylipainoinen ja päällisinpuolin rento henkilö voi olla täydellisyydentavoittelija ja ÄÄRIMMÄISEN ankara itselleen? Vastaukseni on Kuusamolaiselta ystävältäni lainattu, helepostikki.
Huomaan itselläni todella kuluttavaa käytöstä, joka taistelee järkeni viimeisiä hitusia vastaan. Jos asia ei hoidu täydellisesti odostusten mukaisesti, minulle on aivan yksi lysti, mitä tapahtuu. Pidän itseäni arvossa vain, kun suunnitelmani ja odotukseni toteutuvat täydellisesti. Ehkä juuri tämä on johtanut siihen, että painan tällä hetkellä paljon enemmän kuin pituiseni kuuluisi. Ehkä siitä johtui 18-vuotiaana täydellisen rappioitunut ryypyputkeni, sekainen huoneeni tai kykenettömättömyytenäni kilpailuihin ja harjoitteluun.
Se, että elämäni on välillä retuperällä, ei missään tapauksessa tarkoita etten välitä. Koen äärimmäistä syyllisyyttä jokaisesta roskasta lattialla ja jokaisesta ylimääräisestä suupalasta, jonka asetan suuhuni. Syyllistän itseäni valtavasti asioista, joissa koen itseni niin kovin vajavaiseksi.
Joka päivä koitan todistella itselleni olevani hyvä tällaisena ja kelpaavani. Minä olen lahjakas ja omaan paljon upeita taitoja. Olen hyvä ja uskollinen ystävä. Toki, olen tehnyt omat virheeni, mutta kukapa ei olisi?
Vanhat metodini eivät selvästi toimi, joten on aika avata uusia sivu lokikirjassa.
Nyt aloitan tämän päivän myötä ajatusten roskakorin siivoamisen. Projektin, jossa en koita laihtua. En koita päästä kouluun, en koita juosta maratonia tai hankkia upeita lihaksia. En koita hankkutua 7-päivää- lehden kanteen tai kaikkien suosioon. Nyt koitan päästä todistajien suosioon. Pitää itseäni hyvänä tyyppinä. Haluan olla omasta mielestäni fiksu, kaunis ja kiva tyttö, haluan nähdä itseni ystävieni silmin ja luopua turhasta syyllisyydestä ja huonosta itsetunnosta. En halua jarruttaa itse itseäni saavuttamasta haaveitani!
MITEN siis koitan tehdä tämän kaiken? Niin, se onkin erittäin hyvä sekä aiheellinen kysymys. En kirjoita tähän listaa asioista, mitä en saa enää tehdä. Aion luvata itselleni vain tämän: Ajattelen itsestäni positiivisesti, kunnioitan kehoani ja sen tarpeita ja keskityn muihin itseni sijaan.
Armollista sunnuntaita!
Loppuun vielä upea Tommy Tabermannin runo:
Onnellinen on se ihminen,
joka osaa nauttia pienistä asioista,
arkipäiväisistä tapahtumista
auringonpaisteesta, linnuista langoilla,
aamiaisesta, päivällisestä, lounaasta,
aamun lehdestä postilaatikossa,
vastaantulevasta ystävästä -
Niin monet tavoittelevat elämän nautintoja
menemällä niiden ohitse.
arkipäiväisistä tapahtumista
auringonpaisteesta, linnuista langoilla,
aamiaisesta, päivällisestä, lounaasta,
aamun lehdestä postilaatikossa,
vastaantulevasta ystävästä -
Niin monet tavoittelevat elämän nautintoja
menemällä niiden ohitse.
