Tänään oli merkittävä päivä.
Lauloin ja soitin pianoa. Minulla on tapana syventyä ja vajota musiikkiin ja pitkästä aikaa jokin liikahti sisälläni voimakkaasti. Jonkinlainen kupliva ilo sieltä tuli takaisin, kutittaen kaikkia solujani. Huh- tuntuipa hyvältä, mietin ja nautin porekylvystäni.
En osaa sanoa miksi tänään- olenhan laulanut koko vuoden keuhkojeni täydeltä opintojeni takia. Olen laulanut ulos kuonan sisältäni, sanonut sanat, joita en tiennyt edes osaavani lausua. Olen puhunut kieltä, jota vain toinen surullinen sielu voi ymmärtää. Ja löytänyt ainakin välähdyksiä ymmärryksestä.
Olipa korukielinen ja hieno alku tälle tajunnanvirralle. En tiedä, kenelle selitän tätä. Miksi edes selitän tätä? Kai haluan, että joku toinen eksynyt ihmissielu pystyisi löytämään itsensä vanavedessäni. Jättäkäämme filosofiset pohdinnat seuraavaan lukuun ja palaan siis maan pinnalle.
Kaikki alkoi kuitenkin noin 1,5 vuotta sitten Rio de Janeirossa, jossa tapahtui joitain selittämättömiä asioita. Osa niistä on toki selitettäviä ja toivottavasti pystyn avaamaan ajatuksiani täällä jossain vaiheessa. Itse asiassa kaikki alkoi PALJON aikaisemmin, mutta tuo Brasilian helmi vain avasi ajatukseni (mitä tuskallisimmalla tavalla). Välttääkseni itsesäälissä vellomisen, jätän kertomatta Salatut elämät- tasoiset paljastukset menneestä elämästäni heti kärkeen ja jatkan tulevaisuudessa asia kerrallaan, kappale kerrallaan.
Olen kokenut kaikenlaista. Olen menettänyt, pelännyt kuollakseni, piileskellyt sängyn alla kuolemaa, paheksunut maailmankaikkeuden paheutta, ihmetellyt ympärilläni avautuvaa maailmaa ja etenkin itseäni.
Mutta samalla olen oppinut valtavasti, olen viisastunut ja ollut rohkea. En ole koskaa menettänyt haluani elää, haluani todistaa jokainen auringonlasku- ja nousu.
Tämä blogi kertoo elpymisestäni, unelmien tavoittelusta ja ongelmien kohtaamisesta. Miksi? Koska aika on nyt täysi. Minä olen valmis!
-Sohvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti