Itsemurha terminä on harhaanjohtava. Kyse ei ole nähdäkseni kenenkään murhasta, vaan pakonomaisesta tarpeesta päättää oma elämä. Suomessa itsemurhan teki vuonna 2016 800 ihmistä. Olen ollut mukana Surunauhan vertaistukiryhmissä, ja tunnen koskettavien tarinoiden kautta osan näistä ihmisistä. Itsekin menetin läheiseni vuonna 2016, tosin hän kuoli maailman toisella puolella.

Tuskani ystäväni kuoleman jälkeen oli pahinta, mitä olen aikuisiässäni kokenut. Itsemurha tuntui myös minun lopultani, niin musertunut olin. Sairastuin psyykkisen puolen lisäksi myös fyysisesti. Oma elämäni tuntui epämääräiseltä tilalta, jossa putosin vauhdilla alas ja asioita vain tapahtui ympärilläni. Syytin itseäni, ja toisinaan jopa kuvittelin miltä tuntuisi juuri nyt hypätä parvekkeelta alas. Mutta eihän sillä ollut enää merkitystä mitä minä tein, tai jätin tekemättä. Hän oli pysyvästi lähtenyt luotani.  Soitin kriisipuhelimeen ja pakitin pois parvekkeelta. 

Minäkin kärsin enemmän kuin koskaan, mutta paljonko hän kärsi? Ihmisen pohjimmainen tarve ja tärkein prioriteetti on elää. Tätä tarvetta täyttäessämme kykenemme uskomattomiin tekoihin. Jos tuo perimmäisistä perimmäinen tarve ei enää elä, miten minä voisin vaatia että sinä jäät henkiin?  Jos voisin, auttaisin sinua, pitäisin sylissäni kahlittuna vaikka kymmenen vuotta.  Mutta jos sinä lähdet, minä ymmärrän myös sen, enkä voi sinua estää.

Sinä et kestänyt enää elämää, etkä enää edes lopussa ollut täällä. Lähdit, koska et sinä elänyt minua varten. Lähdit, koska maailmalla ei ollut enää mitään tarjottavaa sinulle. Minä tiedän, että maailma olisi esittänyt sinulle kaiken kauneutensa, ilonsa, naurunsa, surunsa ja mahdottomuutensa jos vain jaksaisit pienen hetken. Mutta sinä lähdit, koska minun lupaukseni sinun maailmastasi eivät riittäneet.

Sinulla oli oikeus lähteä, kuten minulla on myös oikeus jäädä. Jätit kivun perääsi, matkamuistoksesi, ja me vaalimme sitä toisinaan kyynelehtien ja toisinaan iloiten sinusta. Kaiken tämän jälkeenkin maailma tuntuu kauniilta. On kulunut melkein kolme vuotta siitä, kun lähdit. Tässä minä vielä olen, hengitän, suren, mutta myös elän. Hetkinen, minähän oikeasti vielä elän!

Ystävä rakas, minä annan sinulle anteeksi, että satutit minua pahimmalla mahdollisella tavalla. Ystävä, minä annan anteeksi, että veit hetkeksi uskoni elämääni ja itseeni. Ystävä, minä ymmärrän mikset enää voinut elää.  Ystävä, annathan minun jatkaa eteenpäin, lupaan pitää muistosi aina lähellä sydäntäni. Ystävä, rakastan sinua.